ALPAKOIDEN HOITO & VALINTA

Taustaa

Alpakka on sukua kamelille, laamalle, guanacolle ja vicuñalle. Ne ovat kotoisin Perun ja Chilen rajavuoristosta Andien altiplanolta, jossa ruokaa on niukasti ja vain vahvimmat selviävät. Nykyään niitä kasvatetaan Etelä-Amerikan maista myös Boliviassa ja Ecuadorissa sekä lukuisissa länsimaissa kuten Englannissa, Saksassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa, Sveitsissä, Kanadassa ja tietysti Yhdysvalloissa.

Paikalliset intiaanit, aymarat ja quechuat, kasvattavat edelleen alpakoita ja se onkin vanhin ihmisen kesyttämä kotieläin arviolta 5000 vuoden takaa. Jo muinaiset inkat kasvattivat alpakoita ja jalostivat niiden hienosta villasta sen ajan luksusvaatteita, joita ainoastaan hallitsijat saivat käyttää. Suojellakseen alpakkakantaa Perun valtio alkoi myöntää maastavientilupia, kun Loistava Polku -liikkeen sissit olivat tappaneet suuren osan maanviljelijöiden alpakoista saadakseen talonpojat vaikutuspiiriinsä. Nyttemmin rajat ovat taas sulkeutumassa eikä uusia lupia ilmeisesti enää myönnetä.

Alpakan villa

Maailmanlaajuisesti alpakat ovat ensi sijassa villantuottajaeläimiä. Niiden villa on eräs maailman hienoimmista ja harvinaisimmista kuiduista, siksi alpakan villasta tehdyt tuotteet ovat yleensä melko hintavia. Villan lämpö-ominaisuudet vetävät vertoja mm. angoralle ja muotiteollisuuskin on löytänyt tämän harvinaisen hienon raaka-aineen. 

Vicuña  

Villa keritään 1-2  vuoden välein ja se voidaan jalostaa langaksi tai kankaaksi. Useasti kiinnostus alpakkaa kohtaan eläimenä juontaa juurensa käsityöharrastuksesta, monet alpakankasvattajat ovat alunperin ihastuneet juuri sen uskomattoman pehmeään karvaan. Myös perhonsitojat ja huovuttajat ovat ottaneet tämän materiaalin omakseen, vaikkei alpakan villa olekaan täysin ihanteellinen huovutusmateriaaliksi.

Alpakoita on kahta tyyppiä: pörröisellä turkilla varustettu huacaya, joita on n. 98% maailman alpakoista, ja harvinaisempi suri, jonka villa on silkkimäisempää ja laskeutuu kynämäisinä kiharoina. Huacayan villassa on päällä usein jonkin verran peitinkarvaa ja alla tiivis, pehmeä pohjavilla. Työstämisvaiheessa hienoimmasta pohjavillasta, jossa on mahdollisimman vähän peitinkarvaa, saadaan aikaan käyttäjilleen mukavimmat vaatekappaleet ja siksi siitä maksetaankin tuottajille paras korvaus. Ymmärrettävästi villan jatkojalostusta helpottaa huomattavasti yksivärinen villa, josta syystä mm. Perussa on erikoistuttu yksiväristen ja erityisesti valkoisten alpakoiden jalostamiseen. Villan ostajat maksavat tuottajille villan määrän, värin ja laadun mukaan.

Villa kannattaa keritä niin, että se jo keritsemisvaiheessa jaotellaan laadun mukaan. Näin sitä on myynti- tai työstövaiheessa mukavinta ja helpointa käsitellä, ja parhaan villan voi tarvittaessa säilöä muutamien vuosienkin ajan tiiviissä, tarkoitukseen suunnitelluissa pusseissa. Karkeamman karvan voi käyttää johonkin toisarvoisempaan tarkoitukseen, esim. Chilessä karkeammista jalkakarvoista tehdään huopia, kun taas paras selkävilla käytetään ihoa lähinnä käytettävien vaatteiden tai shaalien valmistukseen. Joissakin maissa toimii villaosuuskuntia, jotka ostavat osakkaidensa villat, jalostavat ne myyntituotteiksi ja tilittävät osan saadusta lopputuotteen hinnasta takaisin osuusmaksuina tai osinkoina. Suomessa ei ole vielä päästy niin pitkälle, mutta villan kustannustehokas käsittely ja jalostaminen ovat meilläkin kasvattajien "mietintämyssyssä".

Alpakoiden hoito

Alpakat ovat tuotantoeläimiksi melko helppohoitoisia ja tyytyvät vaatimattomiinkin olohin. Perusrehuna on hyvälaatuinen korsirehu eli heinä, mieluiten vapaata laidunnusta niin pitkään vuoden aikana kuin mahdollista. Lisäksi annetaan täydennykseksi täysrehua tai viljaa, jonka mukana saadaan syötettyä tarvittavat lisäkivennäiset ja vitamiinit. Maailmalla on tarjolla joitakin paikallisiin oloihin tehtyjä rehuja, ja Suomessakin olemme kehittäneet alpakoille räätälöidyn rehupelletin täydentämään heinäämme ja laitumiamme. Alpakat eivät juo likaista vettä, joten niille on joko pyrittävä järjestämään vaikkapa uimuriperiaatteella tarjottava jatkuvasti tuore vesi automaatista tai vaihdettava puhdas vesi päivittäin. Jo pelkästään tämän takia ei alpakoita, kuten ei muitakaan eläimiä, voi jättää vaille jokapäiväistä hoitoa, vaikka muuten helppohoitoisia ovatkin. Kuivaa tai säilöntäaineetonta säilöheinää menee noin 1-2 kg päivässä per eläin, täysrehua n. 300-500 grammaa eläintä kohden.

Alpakat viihtyvät hyvin pihattotallissa, jossa ne voivat kulkea ulos ja sisään oman halunsa mukaan. Pakkaskelillä on oltava kuitenkin mahdollisuus sulkea ne sisään ainakin yöksi ja tarvittaessa jonkinlainen lämmityskin on syytä järjestää (esim. lämpöpunalamppu tms.). Ne käyttävät usein "yhteisvessaa" eli päättävät porukalla mihin kulloinkin tarpeet tehdään, mikä tietysti on hoitajalle helpotus. Kuivikkeen tulee olla sellaista, että se imee jätöksistä kosteuden itseensä, mutta ei mene villan kuituihin. Esim. kutterinpuru tuppaa menemään sisään villaan, jolloin koko karva on mahdollisesti pilalla. Yleensä kuivikkeena tunnutaan Skandinaviassa käytettävän joko pelkkää runsasta olkipatjaa tai olkea + turvepatjaa sen alla. Chilessä kuivikkeena voidaan säiden puolesta käyttää hiekkaa, jonka pölyämistä ehkäistään esim. luonnossa hajoavalla sidonta-ainetta sisältävällä suihkeella.

Päivittäisen hoidon eli ruokinnan ja tallin siivoamisen lisäksi pitää alpakoiden kynnet leikata säännöllisesti joidenkin kuukausien välein esim. pienillä oksasaksilla. Jos purenta ei ole oikea, kasvavat hampaat yli purentatyynyn reunan ja silloin niitä täytyy lyhentää. Molemmat hoitotoimet voi opetella tekemään itse, mutta avustajaa tarvitaan. Myös villan keritsemiseen on syytä miettiä ratkaisua jo hyvissä ajoin, ja mahdollisesti tehdä yhteistyötä sen suhteen toisten kasvattajien kanssa. Näiden lisäksi alpakat tulee madottaa ja rokottaa säännöllisesti kuten muutkin tuotantoeläimet.

Tarkoitukseen sopivien alpakoiden valinta

Alpakoiden valintaa harkitsevan on syytä ihan ensin tehdä itselleen selväksi mitä tarkoitusta varten on eläimiä itselleen hankkimassa. Ovatko ne puhtaasti omaksi silmäniloksi, villantuotantoa varten vai onko ajatuksena mahdollisesti jalostuseläinten tuotanto? Alpakoiden hankinta tarkoittaa lähestulkoon aina jonkinlaista elämänmuutosta ja ostajan pitääkin kysyä itseltään onko hän valmis siihen.

Viimeistään sitten, kun jonkinlainen ajatus on muodostunut eläinten hankkimisesta, alkaa yleensä ankara tiedon kerääminen. On selvitettävä perin pohjin onko ostajalla mahdollisuus tarjota lajille sopivat elinolosuhteet ja hoito. Samoin on mietittävä muita käytännön asioita kuten ruokintaan ja hoitoon perehtymistä, alpakoiden lääkinnän järjestämistä, villan käsittelyä sekä edellytykset muihin tarvittaviin hoitotoimenpiteisiin.

Alpakoita arvioitaessa on syytä kiinnittää huomiota ensi sijassa oikeaan ja tasapainoiseen rakenteeseen, mutta myös karvan peittävyyteen (villaa on ihannetapauksessa koko eläimessä varpaan kärjistä kuonon päähän), eläimen tyyliin ja siihen miten se itsensä kantaa. Oikea alpakka on elegantti, sopusuhtainen ja ylvään näköinen eläin, jolla on neliskanttinen kehon muoto ja siihen sopivan mittainen kaula. Kuono on mielellään lyhyt ja pää muistuttaa sivusta katsottuna kolmiota. 

Purennan tulisi olla tasan purentatyynyn kanssa eivätkä hampaat saisi sojottaa suusta ulos. Jos näin on, on purentaa korjattava säännöllisesti hampaita lyhentämällä. Korrektia purentaa ei tarvitse erityisesti hoitaa. Jalostuksessa tulee suosia oikean purennan omaavia vanhempia.

Kun näihinkin kysymyksiin on vastaukset löytänyt, on aika pohtia mistä tarkoitukseen sopivia alpakoita voisi löytyä. Vähintään tässä vaiheessa on myös mietittävä millaisella taloudellisella panoksella haluaa alpakoihin investoida sekä tarvittaessa on suunniteltava miten sijoitus mahdollisesti maksaisi itsensä takaisin. Alpakat ovat niin tuotanto- kuin harrastuseläimiksikin kalliita, joten kuka tahansa järkevä ostaja ennakoi miten voisi parhaiten turvata sijoituksensa. Varsinkin ulkomailta tuontia harkitseva tekee viisaasti palkatessaan riippumattoman asiantuntijan eläimiä valitsemaan. Internetissä myytäviä eläimiä ei missään nimessä kokemattoman kannata lähteä ulkomailta ostamaan, sillä valitettavasti tälläkin alalla toimii kyseenalaisen moraalin omaavia eläinkauppiaita!

Suomessa on vasta vähän alpakoiden kasvattajia ja maahantuojia, mutta vasoja syntyy vuosittain lisää ja näin kansallinen laumamme sekä alan toimijoiden määrä lisääntyy koko ajan. Kasvatustyötä suunnittelevan ostajan kannattaa hankkia itselleen tiineenä myytäviä emiä, silloin saa tavallaan "kaksi yhden hinnalla" ja oman kasvatustyön alkuun pääsee nopeammin. Vasat vierotetaan noin 5-6 kk iässä, jolloin ne periaatteessa voidaan aikaisintaan myydä. Usein kuitenkin emät myydään tiineinä eli aikaisintaan 16-18 kk ikäisinä, jolloin ne yleensä ovat valmiita astutettavaksi.

Eläinten hinnanmuodostus riippuu mm. seuraavista seikoista:

• sukupuoli
• ikä
• mahdollinen näyttelymenestys (eläimen oma sekä sen vanhempien)
• aiempi jälkeläisnäyttö (onko mahdollisesti erityisen hyvä periyttäjä, sujuuko synnytys ja jälkeläisten hoito hyvin)
• mahdollinen tiineys myyntihetkellä 
• villan laatu (voidaan todeta parhaiten villa-analyysistä eli testaushistogrammista)
• onko eläin rekisteröity
• onko se screenattu (jalostustarkastettu)
• onko se DNA-testattu (erityisen tärkeää silloin, jos myyjä vetoaa tiettyihin sukulinjoihin)
• myös erikoinen väri voi nostaa hintaa.

Suomessa hintataso on vielä hakusessa, sen muodostuminen riippunee paljon maahan tuotavien ja täällä kasvatettujen eläinten laadusta sekä tietysti kysynnästä. Karkeasti ottaen voidaan kuitenkin sanoa, että nuoren tai jalostukseen soveltumattoman eläimen saanee 3000-5000 euron hintaan, kun taas laadukkaasta jalostuseläimestä joutunee maksamaan 6500 eurosta ylöspäin. Ostajan kannattaa todella miettiä onko järkevää maksaa yli 5000 euroa sellaisesta alpakasta, jonka villan laadusta, taustasta, jalostukseen sopivuudesta tai edes rotupuhtaudesta ei ole mitään tietoja. 

Nykyään USA:ssa alpakoiden hinnat ovat hurjimmillaan yli miljoona dollaria, toisaalta haluttujen orien astutuspalkkiotkin liikkuvat tuhansissa taaloissa. Ostajan täytyy myös muistaa, että alpakka on ehdottomasti laumaeläin eikä niitä voi pitää ilman lajitoverien seuraa. On siis hankittava vähintään kaksi, mieluummin 3-4 eläintä kerralla!