Tervetuloa sivuillemme!

Myymme, maahantuomme ja kasvatamme alpakoita ensimmäisten tilojen joukossa Suomessa. Kantaeläimemme saapuivat kotiimme tammikuussa 2005 ja ensimmäiset kasvattimme syntyivät saman kevään ja kesän aikana. 

Järjestämme myös koulutusta alpakoista kiinnostuneille. Jos haluat lisätietoa kursseistamme, ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. 

AJANKOHTAISTA KESÄLLÄ 2009

* LAIDUNKAUSI AVATTU JA VASOJA ODOTELLAAN

Alpakkaemämme saivat uuden laitumen käyttöönsä toukokuun viimeisenä päivänä, nurmi jo kaipasikin lyhennystä kun kasvaa aivan silmissä. Laitumelle on hyvä uusien tulokkaidenkin Kaikkiaan kuutta vasaa odotellaan tänä vuonna syntyväksi, ensimmäisen laskettu saapumisaika on 15.6. On hienoa nähdä millaisia jälkeläisiä uudet tuontioriimme Archie ja Edward tuottavat, joten odotus on tavallistakin jännittävämpää.

Tervetuloa tapaamaan alpakoitamme sopimuksen mukaan, olitpa sitten kiinnostunut mahdollisesti hankkimaan niitä itsellesi tai astuttamaan emäsi jollain oreistamme!

* KERINNÄT KÄYNNISSÄ 

Jälleen on jokakeväinen kerintäsirkus alkanut Kärjenmäellä. Pian lähtevät taas villamme analysoitavaksi ja kehräämöön tehtäväksi langaksi. Tuttuun tapaan ilmoitamme tällä sivustolla heti, kun uudet langat ovat saapuneet.

* YLE VIERAILI KAHDESTI...

Ylen Länsi-Uudenmaan radiotoimituksesta käytiin meillä tekemässä pieni juttu alpakoista, joka tuli ulos 21.1. Toimittaja Paula Jokisalo halusi tavata karvaiset kaverimme vielä viimeisinä työpäivinään ennen oloneuvokseksi siirtymistä. Kiitos visiitistä Paula ja mukavia eläkepäiviä!

Yllättäen myös Ylen Uudenmaan tv-aluetoimituksesta piipahti väkeä jutunteossa, joten ihan odottamatta jouduimme oikeaan mediapyöritykseen: kaksi näkyvää mediaa vierailla saman viikon aikana! No, eipä siinä mitään kun kaikenlaisia toimittajia tavanneet alpakkamme näidenkin vieraiden kanssa seurustelivat täysin tyyninä ja kohteliaan kiinnostuneina. Ilmeisesti juttu ajetaan ulos jossain vaiheessa viikon 5 aikana. 

* KURSSI VESANGALLA LA 17.1.2009

Pidimme yhteistyökumppanimme Alpacas Incredible eli Sini Honkalan kanssa peruskurssin Vesangalla. Kurssilla käsiteltiin mm. alpakoiden historiaa, rakennetta ja hoitoa mukaanlukien viimeisin ruokintaohjeistus alan johtavalta eläinlääkäriltä Jane Vaughanilta. Kurssilaiset saivat tutustua Sinin upeisiin eläimiin, joiden villat erityisesti ihastuttivat, ja harjoitella mm. Body Scoringia ja kynsien leikkuuta.  

Jatkokurssikin voidaan kurssilaisten halutessa pistää pystyyn kevättalven aikana. Kurssit voidaan pitää joko Karkkilassa tai Vesangalla Keski-Suomessa. Kiitokset kaikille aktiivisille kurssilaisille, jatkoa varmaankin seuraa keväällä!

 

AIEMMIN TAPAHTUNUTTA

* 2008 LANGAT SAAPUNEET

Ihanat, unelmanpehmeät lankamme ovat saapuneet. Myynnissä on nyt 100 g kerissä 2-kertaista ohuehkoa lankaa (väreinä valkoinen, vaalea beige, keskiruskea ja harmaa) sekä paksummille puikoille sopivaa jumbolankaa (väri valkoinen). Soita tai mailaa, jos olet kiinnostunut kotimaisista luonnonvärisistä 100% alpakkalangoista.  

* MUKANA ELMA-MESSUILLA

Alpakkakasvattajat ry oli kutsuttu mukaan marraskuun alun ELMA-messuille Helsinkiin ja mekin olimme osastolla mukana hommissa. Väkeä riitti ja Ali-Ollin tilalla asuvat oripojat hoitivat ensimmäisen edustustehtävänsä tyylikkäästi, vaikka uusi tilanne hieman tuntui niitä jännittävän. Oli todella kivaa esitellä kiitolliselle yleisölle mitä kaikkea ihanaa alpakan villasta voikaan saada aikaan, ihmisten ilmeet olivat todella positiivisen hämmästyneitä kun he upottivat kätensä pussilliseen laadukasta raakavillaa. 

Kiitokset myös Uniquen väen puolesta kaikille osastolla vierailleille ja erityisesti muutamille visiittiä Karkkilaan suunnitelleille. Ottakaahan yhteyttä, niin sovitaan ajankohdasta! Alpakkakasvattajien nettisivut on myös uudistumassa, joten sielläkin kannattaa piipahtaa silloin tällöin...

* LIZ BARLOW KOULUTTI KARKKILASSA 17.-18.5.

Unique Alpacasilla oli kunnia toimia Alpakkakasvattajat ry:n järjestämän viikonloppukurssin isäntinä. Yhdistys kutsui Englannista kasvattajia kouluttamaan Liz Barlow'n, erittäin arvostetun ja kokeneen kasvattaja-tuomarin. Liz kouluttaa brittiläisen yhdistyksen BAS:in valtakunnallisessa ohjelmassa mm. uusia tuomareita samalla kuin arvostelee alpakoita näyttelyissä eri puolilla maata. Hän kasvattaa itse Livanti Alpacas -nimellä pääasiassa huacaya-alpakoita (www.livanti-alpacas.com). Lue lisää yhdistyksen sivuilta osoitteesta www.alpakkakasvattajat.fi.

* VIHDOIN MUUTTO TAKANA...

Vuodenvaihde ja alkuvuosi olivat niin kiireisiä, ettemme ehtineet edes nettisivujamme päivittää. Hankimme nimittäin loppuvuonna 2007 uuden tilan, jonka remontoinnissa vierähti useampi kuukausi. Koko kirppusirkus saatiin lopulta muutettua uuteen osoitteeseen Karkkilan ja Vihdin rajalle helmikuun lopussa 2008, jonka jälkeen oli "veto veks'" vähän aikaa. Remontointi, aitausten rakentaminen ja eläinsuojien päivittäminen jatkuu koko kevään ja kesän, jotta voimme elokuussa avata uuden Aktiivitallin ovet hevosille. Tervetuloa visiitille uuteen kotiimme, soita ja sovi vierailusta!

* HUIPPULUENNOT HELSINGISSÄ 26.-27.10.2007

Alpakkakasvattajat ry. on kutsunut Suomeen alpakoihin ja laamoihin erikoistuneen eläinlääkäri Claire E. Whiteheadin luennoimaan kahtena päivänä. Perjantaina 26.10. hän kertoo kamelidien lääkinnästä eläinlääkäreille, lauantaina kohderyhmänä ovat kasvattajat, omistajat ja muut alpakoista kiinnostuneet. Kutsu löytyy yhdistyksen sivuilta osoitteesta www.alpakkakasvattajat.fi. Vielä ehtii mukaan! 

* VILLAISTA YHTEISTYÖTÄ...

Olemme teettäneet ensimmäiset koe-erät kotimaisia alpakkatuotteita. Sanski Matikainen (www.sanski.fi) innostui alpakanvillan käsittelystä ja omien kokeiluidensa ohella teki langoistamme muutamia hienoja kaulaliinoja malliksi. Yhteistyö saanee syksyn aikana jatkoa ja toivottavasti saamme uusia tuotteita sopivasti joulumyyntiin.

* BAS-TUOMARIKOULUTUKSEN 2. OSIO SELVITETTY!

Kesäkuussa saimme tiedon, että Anne läpäisi viime vuoden puolella käymänsä vaativan British Alpaca Societyn 3-osaisen tuomarikoulutusohjelman 2. osion. Kurssi oli täynnä tiukkaa opiskelua sisältäen lukuisia käytännön harjoituksia. Kurssin vastuullinen vetäjä ja opettaja oli arvostettu Amanda Vandenbosch USA:sta.

Jokainen kurssilainen joutui tekemään  kirjallisen 3-sivuisen teoriakokeen, kirjalliset villa-arvostelut noin tusinasta surin ja huacayan villanäytteitä sekä eläinten harjoitusarvostelut englannin kielellä. Viimeisessä arvostelukokeessa jokaisella oli eläintä kohden noin 2-3 minuuttia aikaa tutkia se, päättää sijoituksista ja lopuksi perustella suullisesti "näytteilleasettajille" ja "yleisölle" mitä ominaisuuksia kussakin eläimessä havaitsi ja perustella sijoitukset. Kiirettä piti ja henkisesti otti koville, mutta hauskaakin oli! 

Viimeiselle tuomariksi valmistavalle osuudelle on nyt osallistumisen edellytykset muutoin olemassa, mutta vaadittuja harjoitusarvosteluita 25 huacaya- ja 25 surialpakasta on mahdotonta Suomessa tehdä. Asia jää siis mietintämyssyyn tuleviksi vuosiksi...  

* PIKKUSISKO ALPAKKAVAHDILLE 

Capo oli ihmeissään ja ihastuksissaan saatuaan kesäkuussa 2007 uuden leikkikaverin Juppsguard Leiasta. Leia-neiti on peloton vahtikoiran alku, joka parin tunnin kotona olon jälkeen tuli reippaasti mukaan tekemään alpakoiden iltatallia. Capon tutustumisyritykset taisivat hirvittää enemmän kuin mukavat alpakat... 

Capo ja mahdollisesti myös Leia ovat mukana Helsingin Yliopiston alaisessa laumanvartijakoiratutkimuksessa. Teet Otstavel tekee väitöskirjatutkimustaan otsikolla "Laumanvartijakoirien käyttö susi- ja muiden petovahinkojen ennaltaehkäisyssä Suomen kotieläintiloilla"

* VUODEN 2007 ENSIMMÄINEN VASA SYNTYI 16.6.

Kauden ensimmäinen vasa syntyi Dorianille ja Adalialle lauantai-aamuna 16.6. Saimme sievän vaalean fawnin pojan, joka syntyi alle 11 kk kantoajan jälkeen ja oli siitä huolimatta 8,8 kg painoinen. Emä ja vauva voivat hyvin, kuvagalleriaan ilmestyy ensimmäinen kuvakin pikapuoliin. Octavian synnytystä odotetaan jännityksellä kesäkuun viimeisellä viikolla.

* YLEX KÄVI KYLÄSSÄ!

Saimme viettää kerrassaan mukavan, joskin erikoisen päivän 12.6. hauskan YleX:n porukan kanssa. Manco pääsi esiintymään tositoimissa oikein äänen ja kuvan kera, sitä ei yleisö vaivannut pätkääkään. Ainakin radion äänimaailmaan tuli yllättäen lisäväriä herran "rakkaudenteon" myötä :-) Kiitos yleläisille yllättävästä visiitistä!

* ALPAKKAKASVATTAJAT RY.  

Olemme jäseniä viime vuoden lopulla perustetussa Alpakkakasvattajat ry - Alpackauppfödare rf -yhdistyksessä. Sen toiminta keskittyy nimenomaan alpakoiden kasvatuksesta ja villan jalostamisesta kiinnostuneiden tiedon ja taidon lisäämiseen. Ensimmäinen iso tapahtuma oli tuomari-kasvattajan Tim Heyn pitämä loistava kurssi huhtikuussa. Tutustu yhdistykseen ja sen toimintaan täällä.

* JUPPSGUARD CARDITO TULI, NÄKI JA VOITTI... 

...perheemme sydämet ja kohtuullinen oli myös menestys kääpiösnautsereidemme keskuudessa. Capo, 11 viikkoa, on rodultaan maremmano-abruzzese eli aito laumanvartija. Se on jo alkanut työuraansa viettämällä alpakkalassa perheen poissaolot, tosin vielä turvallisen aidan takana ettei vahinkoja pääse sattumaan. Alpakatkin ovat vähitellen tottuneet tähän outoon valkoiseen karvalapseen eivätkä enää paljoa piittaa tyhjässä karsinassa käppänärouvan kanssa aikaansa viettävästä pallerosta. Vähitellen Capo siirtyy liikkumaan vapaammin laumassa ja tarkoitus on, että se jossain vaiheessa elää pääasiassa lauman keskellä pitäen silmällä alueella asuvia ilveksiä. 

* OPPIA HANKKIMASSA

Vuoden 2006 aikana Anne osallistui kahdelle British Alpaca Societyn järjestämälle kurssille Englannissa. Maaliskuussa kävimme Sini Honkalan kanssa ulkomuototuomariksi valmistavan 3-osaisen koulutuksen 1. jakson Devonissa Langaton Alpacas'in tiloissa. Toinen kurssijakso pidetiin marraskuussa samassa paikassa ja päävetäjänä oli tällä kertaa yksi maailman arvostetuimmista tuomareista, Amanda vanden Bosch. Kursseilla käytiin perusteellisesti läpi mm. alpakan rakennetta ja arviointia, villan valmistelua tuotantoon ja näyttelyihin sekä villan arviointia. Tavoitteena ei ollut hakeutua tuomariksi, vaan lähinnä oppia arvioimaan eläimiä ja villaa omiin ja asiakkaidemme tarpeisiin. Niihin tämä koulutus antoi riittävät ja hyvät valmiudet.   

* ALPAKAT BIG BROTHERISSA

Unique Alpacas oli syyskuussa mukana SubTV:n Big Brother tositv-sarjassa. Lue lisää täältä. Voit myös tutustua eläinlääkärin lausuntoon asiasta.

* KEHRUUKURSSI TOUKOKUUSSA 2006

Järjestimme kehruukurssin 6.5.2006 Nurmijärvellä, vetäjänä toimi Sari Varilo Kehrääjien Killasta. Kurssilla opiskelimme ammattilaisen johdolla villan karstaamista käsin ja karstamyllyllä, hahtuvan tekoa sekä kehräämistä niin värttinällä kuin rukillakin. Kiitos jälleen hauskasta lauantaipäivästä koko porukalle! Kurssikuvia löytyy kuvagalleriasta. 

* JATKOKURSSI HELMIKUUSSA 2006

Pidimme Nurmijärvellä jatkokurssin 11.2.2006 keskittyen erityisesti villan käsittelyyn, jalostukseen ja yritystoimintaan. Kurssilla oli mukavasti osanottajia ja olimme erityisen iloisia todettuamme, että tiedonjanoiset kurssilaisemme ovat aivan tosimielellä ja pitkäjänteisesti innostuneet näistä upeista elämistä. Kuvia tapahtumasta löytyy kuvagalleriasta. Kiitos mukavasta kurssipäivästä aktiivisille osanottajille! Tästäkin tapahtumasta otettuja kuvia voit katsella kuvagalleriasta.

 

Taustaa Unique Alpacasin synnystä

Kävimme helmikuussa 2004 brittiläisen kasvattajapioneerin Pat Bentleyn järjestämän pienimuotoisen peruskurssin Syke House- tilalla Pohjois-Englannissa, jolloin saimme kansainvälisen tuomarin Amanda vanden Boschin opastuksella lisää tuiki tarpeellista perustietoa alpakoiden oikeasta tyypistä ja jalostamisesta. Kurssin jälkeen olimme vakuuttuneita, että alpakoissa on mielenkiintoinen haaste tulevaisuudelle.

Huhtikuussa 2004 vierailimme Chilessä tutustumassa paikallisiin alpakoihin ja sikäläiseen kasvatustyöhön. Vierailun seurauksena teimme huiman päätöksen hankkia lisää maata ja ryhtyä sivutoimisiksi maanviljelijöiksi ynnä alpakankasvattajiksi, tosin päivätöitämme ei auta lopettaa vähään aikaan...

Kasvatus- ja jalostustyö on sydäntämme lähellä. Hevosia meillä on ollut jo useamman vuoden ajan ja ensimmäinen islanninhevosvarsamme Ára (lausutaan Aura) näki päivänvalon kesäkuussa 2004. Kääpiösnautsereita olemme kasvattaneet kennelnimellä Wäkkärän vuodesta 1993, joten on luontevaa jatkaa jalostukseen perehtymistä alpakoiden tiimoilta. 

Tervetuloa siis sivuillemme, toivottavasti löydät täältä mielenkiintoista ja ehkä myös hyödyllistä asiaa. Palaathan tänne aina silloin tällöin, pyrimme päivittämään sivuja säännöllisesti. Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa!

T: Anne & Markku

Viimeksi päivitetty 1.6.2009
» Käy katsomassa uusia kuvia galleriassa 
» Oriit-sivuilla uusista pojista esittelyt
» Kuvia päivitetty myös myyntieläinsivulle

Unique Alpacas

Anne Backman & Markku Herranen
Ylimmäistentie 455
FIN-03710 Uusitalo (FINLAND)
Tel. +358-45-6716040
E-mail:
anne.backman (at) kolumbus.fi



Kävijälaskuri
   
Webdesign Sini Lindroos 2003 | Copyright Unique Alpacas